Edellisessä kirjoituksessa käytiin pintapuolisesti läpi kuumaliimoja. Jatkossa syvennytään kuumaliimoihin enemmän. Tässä kirjoituksessa kerrotaan tarrakuumaliimoista. Tarrakuumaliima on nimensä mukaisesti annostelun jälkeen tarramainen. Sen ominaisuudet ovat lähempänä teippiä kuin perinteistä kuumaliimaa. Tarrakuumaliimoja käytetäänkin muun muassa teippien liima-aineina. Tarrakuumaliiman perusominaisuus on, että sen avoinaika, eli aika, jonka kuluessa pinnat on liitettävä yhteen, ei ole rajoitettu. Teoriassa kappaleet voidaan liittää yhteen tarrakuumaliiman levityksen jälkeen missä tuotannon vaiheessa tahansa. Käytännössä tämä vaatii tarrakuumaliiman pinnan suojaamisen epäpuhtauksilta, jotka muuten tukkisivat liimapinnan. Tarrakuumaliiman pinta suojataan tarvittaessa silikonipintaisella paperilla, eli irrokepaperilla, tai irrokemuovilla varastoinnin ajaksi. Tarrakuumaliiman pitkä avoin aika mahdollistaa suurien pintojen liimaamisen. Suurille pinnoille tarrakuumaliima annostellaan käytännöllisimmin liimalaitteella suihkuttamalla tai kuumatelalla levittämällä.
Tarrakuumaliiman edut on helppo hahmottaa käytännön esimerkin kautta. Esimerkkikohteessa kiinnitetään vaneri- ja solumuovipaneeleja yhteen. Paneelit on liitettävä huomaamattomasti eli kiinnikkeitä ei saa näkyä. Tällainen esteettinen ja tekninen vaatimus voidaan täyttää liimalla tai teipillä. Paneelin suuri koko vaatii pitkää avointa aikaa, mikä ei ole ongelma tarrakuumaliimalle tai teipille. Pintojen epätasaisuudesta johtuen liima kuitenkin toimii käyttökohteessa paremmin kuin teippi, joka on parempi tasavälyksissä. Kustannukseltaan vesi- ja liuotinohenteiset liimat sekä tarrakuumaliimat ovat houkuttelevia liimatuotteita. Nopeus ja käyttäjäystävällisyys kuitenkin puoltavat erityisesti tarrakuumaliiman käyttöä. Tarrakuumaliima sitoo nopeasti pinnat yhteen, ja mahdollistaa seuraavaan työvaiheeseen siirtymisen lähes välittömästi. Tarrakuumaliimasta ei haihdu liuottimia tai muita kemikaaleja, joten tarrakuumaliimaa on miellyttävä käyttää eikä työpisteelle tarvita kohdennettua ilmanvaihtoa. Tarrakuumaliima on myös helppo varastoida ja käsitellä.
Annostelulämpötila on kuumaliiman rajoite lämpöherkkiä materiaaleja liimattaessa. Kuumaliima jäähtyy nopeasti erityisesti hyvin lämpöä johtavien materiaalien pinnoilla, kuten metallipinnoilla. Eristemateriaalien pinnalla kuumaliima vastaavasti säilyttää pitkään lämpönsä. Muovit, ja erityisesti ohutseinäiset solumuovit kuten styroksi, sulavat helposti kuumaliiman lämmöstä, jos liimaa annostellaan paksusti. Tarrakuumaliima voidaan kuitenkin levittää suihkuttamalla ohuesti, jolloin sen lämpötila laskee äkkiä. Tarrakuumaliima voidaan siten annostella vahingoittamatta materiaaleja. Kuumaliimojen suihkuttamiseen soveltuvat Bühnen HB 710 Spray –pistooli tai Nordson DuraBlue- liimalaitteet.
Video: Paneelien liimaaminen onnistuu kätevästi suihkuttamalla B10715 -kuumaliimaa HB 710 Spray-pistoolilla.
Tarrakuumaliima on paineherkkä liimatuote, eli liitettävät pinnat pitää puristaa voimakkaasti yhteen, jotta liitoksesta tulee luja. Liitoksen valmistuttua tarrakuumaliima säilyy tarramaisena ja joustavana pintojen välissä. Tämä kuitenkin hankaloittaa liimattujen kappaleiden jälkityöstöä, koska tarrakuumaliima tarttuu työstökoneiden teriin. Jos liimatut kappaleet kaipaavat jälkityöstöä, on polyolefiinipohjainen jälkikiteytyvä kuumaliima, kuten Bühnen B10715 oikea ratkaisu. Sen avoin aika on useita minuutteja ja lopputuloksena on tarraamaton pinta.
Valikoimastamme löytyy erityyppisiä tarrakuumaliimoja erittäin aggressiivisista pysyvistä liimoista aina kevyisiin ja irrotettaviin laatuihin, sekä annosteluun soveltuvat kuumaliimalaitteet. Lisätiedot saat myynnistämme 010 324 6640 tai myynti@hotmelt.fi.